DVD-levyjen ja muitten muistivälineitten hinnasta suuri osa (usein suurin osa) on ns. hyvitysmaksua eli vanhaa "kasettimaksua". Maksun tarkoitus on alunperin ollut korvata muusikoille tulonmenetystä, joka on aiheutunut kun kansalaiset kopioivat äänitteitä.
Nykyisin muistivälineitä käytetään kuitenkin valtaosin muihin tarkoituksiin, esim. valokuvien varmuuskopiointiin. Tästä huolimatta viihdeteollisuus pyrkii laajentamaan hyvitysmaksua koskemaan jopa tietokoneitten sisäisiä kiintolevyjä! USB-muistit, kameroitten muistikortit jne. ovat vaarassa joutua samaan kategoriaan.
Onko sinusta kohtuullista maksaa rompuista 173% ylihintaa? Jos ei, lue lisää ja käy allekirjoittamassa adressi http://www.adressit.com/napit-irti
Luovutamme vetoomuksen nimilistoineen loppukeväästä Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Asiaamme suhtaudutaan tietenkin sitä vakavammin, mitä enemmän nimiä on listalle kertynyt. Jos siis käytät rahasi mieluummin itse, käy allekirjoittamassa, ja levitä sanaa tutuillesi!
Tarvittaessa toimitamme adressilistoja myös paperilla, jos netissä oleva ei tavoita kaikkia.
Lisätietoja antavat SKsL:n puheenjohtaja Reino Havumäki, reino.havumaki (at) sksl.fi sekä kampanjapäällikkö Mikael Albrecht , mikael.albrecht (at) netsonic.fi
Antti
Kymen Kamerat ry

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Kuukausikokous ma 4.4.
Kauden 2011 kuukausikilpailusarja alkaa aiheella "MIKSI?". 18:30 alkaen Valokuvakeskuksella. Ottakaa Varissaaren retkellä olleet kuvia mukaan.
Antti
Antti
torstai 24. maaliskuuta 2011
KUUTA IHAILEMASSA
800mm - F11 - 1/100s ISO400
Näin se loisti 15.03.2011 illalla.
Viimeaikoina on tullut useasti tähyiltyä taivasalle
kirkkaina iltoina.
Suosittelen muillekin!
Esim. tavallisella kiikarilla näkyy kraaterit upeasti.
Tätä kuvaa on rajattu vielä reilusti jälkikäteen.
Pitkällä polttovälillä veli puolikuu vilistää vauhdilla.
On siis syytä käyttää nopeahkoa suljinaikaa.
Olisiko jokukerta kiinnostusta yö/kuu/tähti retkelle?
Voitaisiin lähteä porukalla kuvailemaan.
Samalla voisi kuunella pöllöjen huutelua öisessä metsässä.
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Hääkuvaajaa etsitään!
9. heinäkuuta kuluvaa vuotta avioliiton satamaan purjehtiva pariskunta on lähestynyt seuran aktiiveja kuvauskeikkaehdotuksen kera.
Hakusessa olisi harrastaja, jolla on (edes vähän) kokemusta hääkuvauksesta. Pesti olisi koko päivän mittainen, dokumentoivalla tyylillä, kirkkokuvauksista illanviettoon asianmukaisin potrettikuvin. Myös yksityiskohtien taltiointi sekä taiteelliset sommittelut ovat paikallaan. Kuvaajalta toivotaan määrätietoista ja itsenäistä toimintaa siten, että hän hakeutuu tilanteisiin ja kuvakulmiin ohjaten hääparia / kuvattavaa haluamallaan tavalla. Melkoisen vapaat kädet siis!
Tilaaja on myös itse innokas valokuvauksen harrastaja ja halukas hoitamaan kuvakäsittelyn itse, jos hän saa itselleen raw-kuvat.
Summa summarum:
Tässä haetaan koko päivän ammattitietoista kuvauspalvelua siten, että tilaaja voi tehdä pääasiallisen kuvankäsittelyn jälkikäteen harrastusmielessä itse.
Mikäli innostut asiasta, ota yhteys pikaisesti Mariin, niin annan tiedustelijan yhteystiedot.
tv. Mari

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
POJAT AAMUVALOJA IHAILEMASSA!
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Karhula kuvateos vuodelta 1976
Hei!
Liisa Avelin etsii otsikossa mainitussa kuvateoksessa esiintyneitä valokuvia. Alla hänen viestinsä, jos kuulut joukkoon tai tiedät jotain alkuperäisistä kuvista / kuvaajista ko. teoksessa, Liisa olisi erittäin kiitollinen yhteydenotoista!
Liisan sähköposti: liisa.avelin(at)kymp.net . Tarvittaessa tiedot siirtyvät Liisalle myös minun kauttani.

Karhulan kauppalan vuonna 1976 julkaisemassa Karhula-kuvateoksessa olisi monia upeita kuvia, joita mielelläni käyttäisin tutkimukseni kuvituksena. Erityisesti minua kiinnostavat Helilän keskustasta ja varsinkin Karhulantien varrelta (Tapulia vastapäätä) otetut kuvat. En viitsisi skannata kuvia kirjasta, koska laatu kärsii. Kuvaajien nimiäkään en pysty lähdetietoihin laittamaan, koska kirjassa ei heitä kuvakohtaisesti mainita.
Kuvaajat ovat:
Raimo Ahonen
Paavo Halla
Edvin Joas
Lasse Liljeqvist
Levi Milen
Laura Milen
Kalevi Paasonen
Eero Rantatalo
Pentti Salin
Jorma Salopelto
Lauri Sorvoja
Pauli Terviö
Matti Tommola
Osmo Torniainen
Matti Virtanen
tv. Mari
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Varissaari
torstai 10. maaliskuuta 2011
Ett litet tips: Fotografiska i Stockholm
Pienen pikavisiitin Tukholmaan tehneenä mainostan tekemääni löytöä - museo/kirjakauppaa nimeltä "Fotografiska" lähellä Viking Linen Tukholman terminaalia. Ja aiheenahan tietenkin valokuvat.
Paikalle löytää parhaiten kun lähtee Vikingin terminaalilta kävelemään rantaa myöten kohti Tukholman vanhaa kaupunkia, matkaa on terminaalilta kävellen noin 500-600 metriä. Rakennus itsessään on Tukholman reissujeni aikana jäänyt aina arvoon arvaamattomaan eli en ole ohi kulkiessani juurikaan kiinnittänyt huomiota vanhaan punatiilirakennukseen. Nyt reissasin kuitenkin kamera käsissäni
ympärilleni katsellen ja kiinnitin huomioni nimeen Fotografiska. Päätin että poikkean siellä palatessani laivalle. Lopulta aika meni tiukille jo vanhaa kaupunkia kiertäessäni, mutta päätin kuitenkin poiketa pikaisesti katsomaan mistä kyse.
Sisällä löytyy kirjakauppa erilaisista valokuvausaiheisista kirjoista koostettuna ja myös valokuvanäyttelyosio.
Itse näyttelyyn ei jäänyt aikaa tutustua mutta poikkesin kirjakaupan puolella. Hypistelin useampaakin kirjaa himoiten. Tuonne olisi saanut uppoamaan reilun omaisuuden ja vähän naapurinkin omaisuutta :) Niin paljon valikoimassa olisi ollut mielenkiintoisia kirjoja. Hinnat ei toki mitään kotimaisen kirpputorin hintoja - päinvastoin. Tällä erää jäi pelkästään kiireen vuoksi vuoksi katseluksi mutta jos seuraavalla kerralla vaikka kesällä poikkeaisi paremmalla ajalla shoppailureissulle.
Suosittelen, mikäli olette Tukholmaan suuntaamassa. Tutustukaa paikan tarjontaan osoitteessa http://en.fotografiska.eu/ (sivut englanniksi, vaihtoehtoisesti ruotsiksikin).
Niin ja älkää unohtako Tukholman vanhaa kaupunkia, mieletön kokemus, mieletön miljöö ;)
Markus Salomäki

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Postikorttikilpailun voittajakuvat
Kotkan matkailutoimiston väki valitsi postikorttikilpailun 30 parhaaksi rankatusta kuvasta kahdeksan voittajaa. Raadin perusteluna oli kotkalaisuus, neljä vuodenaikaa sekä kuvan soveltuvuus postikortiksi.
Kuvaajan nimi on mainittu kuvan alla.
Kuvaajan nimi on mainittu kuvan alla.
Jukka Ahti
Jani Talvitie
Jukka Ahti
Jukka Ahti
Jukka Ahti
Jukka Ahti
Mari Hirsikallio
Tuula Paju
ONNEA VOITTAJILLE!
Matti hoitaa korttiprojektin käytännön järjestelyjä, siksipä pyydämme voittajia toimittamaan alkuperäiset kuvat, alkuperäisessä koossa sähköpostitse Matille osoitteeseen
matti.pukki(at)gmail.com.
tv. Mari
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Kuvausretki Varissaareen
lauantai 5. maaliskuuta 2011
WANHAT KAMERAT 5.3.2011
Lauantaina 5.3 Matti, Miki & Jani tekivät toivioretken Helsinkiin klassiset kamerat tapahtumaan.
Tapahtuman järjesti Suomen valokuva historiallinen yhdistys Balderin salissa.
Toiveissa oli löytää Janille Yashikan 6X6 kaksisilmäinen peilikamera mv-kuvauksiin.
Yashikoita olikin useampia myytävänä ja valitsimme siistin D mallin, joka on huomattavasti monipuolisempi kuin Matin oma A malli.
Laatu ja hinta kohtasivat ja näinollen Janista tuli onnellinen rullafilmikameran omistaja.
Kotkan Opiston MV-PRO kurssilla sitten kehitellään ja vedostellaan ISO:sta negasta hienosävyisiä vedoksia! :)
Paluumatkalla poikkesimme Porvooseen nappaamaan parit 6X6 ruudut MV-filkalle.
Samalla täytettiin vatsat herkullisilla pizzoilla!
Ohessa muutama kuva onnistuneesta retkestämme...
-Matti S Pukki
PS. Noutamattomat kilpailukuvat tuon maanantain kokoukseen!

torstai 3. maaliskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)