Menomatkalla vastaan tuli muitakin timalikuvaajia (märillä kengillä). Pakkasta oli moottoritien mittareissa -19C`. Valo oli kohdallan ja linnut yllättävän rohkeita. Toimivin lasi oli tänään 180mm Macro. Ruovikkoon kaivetun ojan jää rusahteli useiden kuvaajien yhteispainosta. Yhdessä arvuuteltiin ojan syvyyttä ja naureskeltiin asialle. Toiset olivat nousseet jo polulle n.15 metrin päähän kuvauspaikasta, kun astuin kohtaan, jossa ei ollut muiden jälkiä. Silmänräpäyksessä jää petti altani ja upposin kainaloitani myöten hyiseen veteen. Myös kaulassani roikkunut 5D MKII macroineen sukelsi hetkellisesti. Jalat hapuilivat turhaan pohjaa, oja oli erittäin syvä. Apua huutaessani heitin kameran kauemmaksi penkalle ja pääsin lopulta kampeamaan itseni ylös. Nyt tuli kiire!
Autolle oli matkaa arviolta kilometrin verran ja pakkanen teki vaatteista “peltiä”. Lopulta pääsin reppuineni ja jalustoineni autolle kylmästä kankeana. Tasku, jossa auton avaimet oli ei auennut ennen vetoketjun sulattelua. Pääsin kuitenkin kotiini Kotkaan saunan lämmitykseen ja glögilasin ääreen. Jopa kamerakin toimi kuivattelun jälkeen moitteettomasti. Tosin objektiivi on vielä kuivatuksessa kun tarkennus alkoi oikutella pakkasessa. Tässä nyt pari avantouimarin timalikuvaa.
Varokaa heikkoja jäitä!
t: Matti Pukki
Näin "sivusta luettuna" hymyilyttää, kun tätä kertomusta lukee. Tosin lopputulos olisi voinut olla paljon vakavampikin!
VastaaPoistaNopeat ovat olleet refleksit, "kamera pelastetaan vaikka mikä olisi", niinhän se on kesälläkin kivikossa, kamera nousee ylös, itsensä laittaa väliin vammoista piittaamatta.
Upeita kuvia, pörrötirppoja!