Kymen Kamerat ry

Kymen Kamerat ry

torstai 20. elokuuta 2015

KyKan retki Linnansaareen 14.-16.8.2015

Kameraseuran järjestämä viikonloppuretki Linnansaaren Kansallispuiston pääsaarelle osui kesäiseen viikonloppuun. Matkaan lähdettiin kimppakyydein perjantaina ja perille majapaikkaamme Oraviin saavuimme ennen iltayhdeksää. Naiset jaksoivat vielä lähteä kuvaamaan auringonlaskua Haukiveden rantaan, kun miehet sillä aikaa täyttivät vatsansa pullolleen ja kävivät saunassa.
Tuula ja Seija auringonlaskua kuvaamassa
Kuva: Sari Hassinen
Kuva: Seija Blomberg

Kuva: Pekka Autio

Lauantaiaamuna runsaan aamiaisen jälkeen hyppäsimme Oravin Lossiin, joka osoittautui yllättävän pieneksi avoveneeksi. Vesi pärskyen ja pehvat kastuen kiisimme järvenpintaa pitkin kansallispuiston pääsaaren, Linnansaaren, venelaituriin Sammakkoniemeen. 
Tuula ja Pekka lainehilla
Kuva: Sari Hassinen
Seija, Jukka ja Jari lossissa
Kuva: Sari Hassinen
Opastaulujen tutkimisen jälkeen Pekka ja Jari lähtivät 3,5km pituiselle matkalle kohti saaren pohjoisosassa olevaa Linnanvuorta.

Kuva: Pekka Autio
Kuva: Pekka Autio

Jukka, Tuula, Seija ja Sari puolestaan suuntasivat läheiselle Linnansaaren Torpalle. Idyllinen entisöity torppa kauniine ympäristöineen, lampaineen ja perhosineen piti meidät luonaan hyvänkin tovin.

Linnansaaren Torppa
Kuva: Sari Hassinen
Tuula, Seija, Jukka ja Sari Linnansaaren Torpassa
Kuva: "Lappeenrannan mies" Sarin kameralla
Torpalla laidunsi myös lampaita.
Kuva: Tuula Paju
Seuraavaksi kierrettiin 2 km pituinen luontopolku, joka kulki rannan tuntumassa metsäisessä kalliomaastossa. Kuvattavaksi löytyi maisemien lisäksi mm. puolukoita, jäkälää, lehtokuusaman marjoja, kivenlohkareita ja paksurunkoisia haapoja. Eväät nautittiin korkealla kalliolla ihaillen Saimaalle avautuvaa aurinkoista järvimaisemaa.
Lehtokuusama
Kuva: Jukka Ahti
Kuva: Tuula Paju
Tuula ja Jukka makroilemassa
Kuva: Sari Hassinen

Kierroksen jälkeen huilattiin kahvin ja virvokkeiden kera Sammakkoniemessä. Lepohetki laiturilla muuttuikin pian ukonkorentojen kuvaamiseksi, niitä nimittäin lensi ympärillämme melko paljon - yksi jopa kävi levähtämässä Jukan kämmenselällä.
Tuula, Sari ja Jukka asemissa
Kuva: Seija Blomberg

Kuva: Sari Hassinen

Siitä olikin hyvä jatkaa makkaranpaistoon grillipaikalle. Samoihin aikoihin Pekka ja Jari palasivat pitkältä kierrokseltaan ja lähtivät lossilla takaisin Oraviin. Me muut jäimme vielä pariksi tunniksi nauttimaan kesäpäivästä upeisiin järvimaisemiin.


Kuva: Seija Blomberg
Illalla meitä odotti Oravissa sauna, joka tekikin hyvää touhukkaan retken jälkeen. Miehet jäivät vielä grillaamaan makkaraa, kun naiset jo painuivat pehkuihin, jotta jaksaisivat nousta aikaisin auringonnousua kuvaamaan Oravin kanavan rantaan.

Sunnuntaina aamupäivällä oli kotiinlähdön aika. Kaiken kaikkiaan kiva ja antoisa retki Linnansaareen oli tehty - kiitos osallistujille mukavasta seurasta!

-Sari

Lisää Linnansaaren retken kuvia Seijalta


Kuva: Seija Blomberg

Kuva: Seija Blomberg

Kuva: Seija Blomberg
 
Kuva: Seija Blomberg

Kuva: Seija Blomberg

Kuva: Seija Blomberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti