Kymen Kamerat ry

Kymen Kamerat ry

maanantai 6. helmikuuta 2012

Vuosikokous pidettiin

Hallitus ja puheenjohtaja pysyivät samoina kuin viime kaudella. Myös jäsenmaksu pysyy samana ja toiminta pääpiirteissään noudattaa entistä linjaa. Jäsenmaksut ja toimintasuunnitelmat postitetaan jäsenille lähipäivinä.

Kuukausikilpailusarjan 3 eniten pisteitä kerännyttä palkittiin lahjakorteilla. Voittaja oli Matti Pukki, 49 pistettä. Toiseksi tuli Jukka Ahti, 23 pistettä. Kolmanneksi Kalle Salonen, 19 pistettä. Tulokset kokonaisuudessaan löytyvät toimintakertomuksesta joka on postitettu tammikuussa kaikille jäsenille.

Rahastonhoitajamme Ritva Rännärille myönnettiin SKsL:n järjestötoiminnan hopeinen ansiomerkki. Ritva on toiminut 16 vuotta rahastonhoitajana ja 5 vuotta sihteerinä. Onneksi olkoon!

WANTED! Onko kenelläkään kellarin nurkissa pölyyntymässä ylimääräistä arkistokaappia? Mieluiten semmoista jonka saa lukkoon. Kymen Kamerat ottaisi sellaisen kiitollisena vastaan.

Antti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti