Muistathan, että heinäkuussa ei ole kuukausikokousta, mutta elokuun kokouksen kuukausikisan aihe on "Tall Ships Race" eli kuvat tulee ottaa 13.-16.7. Tall Ships Racessa Kotkassa.
-Sari
Kymen Kamerat ry
keskiviikko 28. kesäkuuta 2017
maanantai 5. kesäkuuta 2017
Kymen Kameroiden järjestämä piknik oli menestys
Seuramme järjesti yhteistyössä Foto PR:n kanssa piknikin Kotkan Katariinan Meripuistossa sunnuntaina 4.6.2017.
Sää oli aurinkoinen, joskin kovin tuulinen ja kolea. Se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan, sillä paikalle tuli mukavasti ihmisiä, enimmillään oli yhtäaikaa paikalla viitisenkymmenta henkilöä.
Grillimakkaran ja mehun nauttimisen lisäksi ihmiset saivat tutustua Foto PR:n tuotteisiin sekä Foka Oy:n esittelemiin Sigman tuotteisiin. Lisäksi oli mahdollisuus kysellä ja keskustella valokuvaamisesta ja seuramme toiminnasta. Mukavia keskustelutuokioita syntyikin siellä täällä. Pitkän purjepöydän äärelle kertyi hyvä joukko ihmisiä nauttimaan kauniista merimaisemista ja turisemaan tuttujen kanssa. Uusia tuttavuuksiakin syntyi!
Kiitos kaikille paikalle tulleille sekä erityisesti järjestelyihin osallistuneille seuramme jäsenille!
![]() |
| Kuva: © Sari Hassinen |
![]() |
| Kuva: © Sari Hassinen |
![]() |
| Foto PR:n tuotteita esillä. Kuva: © Sari Hassinen |
![]() |
| Foto PR:n tuotteita esillä Kuva: © Sari Hassinen |
![]() |
| Nico Karling Foka Oy:stä esittelee Sigman tuotteita Kyllikki Vallemalle. Kuva: © Sari Hassinen |
![]() |
| Seija Blomberg grillin hoitajana. Kuva: © Pekka Autio |
![]() |
| Valikoimaa riitti! Kuva: © Pekka Autio |
torstai 18. toukokuuta 2017
Mielenkiintoinen kuvauskeikka KTT:lla
Kokoonnuimme KTT:n pihassa klo 8:00, paikalla Seppo Pekkola, Pekka Autio ja Matti Pukki ja myöhemmin seuraan liittyi Carl Irjala.
Kuvasimme KTT metallifirman työntekoa, asennusta, koneistusta ja hitsausta. Kuvat otettiin luonnollisessa ympäristössä ilman lisävaloa.
![]() |
| Pekka Autio kuvaamassa Kuva © Matti Pukki |
![]() |
| Hitsaaja Kuva © Matti Pukki |
![]() |
| Kuva © Carl Irjala |
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
SKsL:n Teemanäyttely 2017 Helsingissä 9.12.2017 alkaen
Helsingin Kameraseuralla on ilo ja kunnia järjestää Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttely tulevana syksynä. Kilpailun teema on "Elämää 2000-luvun Suomessa."
Kameraseuramme toivoo Suomen juhlavuoden kunniaksi mahdollisimman runsasta osanottoa, ja toivottaa tervetulleiksi kaikki SKsL:n jäsenseurat osallistumaan lähettämällä joko printtejä tai digikuvia syksyn teemanäyttelyyn. Kuvien lukumäärää/osallistuja ei ole rajoitettu.
Kuvien jättöaika on 1.8.-15.9.2017.
Lisätietoja tapahtumasta päivitämme järjestelyjen edetessä. Ajankohtaiset tiedot löytyvät internetistä SKsL:n sivulta http://www.sksl.fi/?page_id= 4407 ja Helsingin Kameraseuran sivulta http://www.kameraseura.fi/ kilpailut/elamaa-2000-luvun- suomessa/.
Ystävällisin terveisin
Tiina Lähteenmäki
Kymen Kameroiden PIKNIK 4.6.2017 Katariinan Meripuistossa!
Tervetuloa Kymen Kameroiden järjestämälle PIKNIKille Katariinan Meripuistoon sunnuntaina 4.6.2017 klo 14 (säävaraus!).
Katso lisätietoja klikkaamalla alla olevaa kuvaa!
Katso lisätietoja klikkaamalla alla olevaa kuvaa!
Tilaa:
Kommentit (Atom)











