Kymen Kamerat ry

Kymen Kamerat ry

perjantai 29. elokuuta 2014

torstai 28. elokuuta 2014

Syyskuun kuukausikokous peruttu

Hei!
Syyskuun kuukausikokous on peruttu, koska ohjelmassa olevaa luentovierasta ei ole. Palaamme asiaan myöhemmin, ajatuksia luentovierailun toteuttamiseksi on ilmassa.
Mari

torstai 21. elokuuta 2014

Nyt kaikki ottamaan osaa kalenterikuvakilpailuun!!!

torstai 14. elokuuta 2014

Elokuun retki

Kymen Kameroiden elokuun retki Hallan Sahalle 13.8.2014 saikin ilahduttavan osallistujamäärän. Paikalle kurvasi yhteensä 11 seuran jäsentä - liekö erilainen kuvauskohde, kaunis ilma vaiko arki-ilta saanut väen liikkeelle.

Ensin tutustuttiin Hallan Sahaan sekä sisä- että ulkopuolelta ja rohkeimmat kiipesivät sisäkautta ahtaiden paikkojen läpi korkeaan torniinkin. Kuvattavaa riitti ja muutamaan kertaan kuuluikin sieltä täältä kommentti "tää on kyl hieno paikka".

Seuraavaksi koluttiin sahan viereinen toimistorakennus sekä hiukan etäämmällä oleva autiotalo. Paikat olivat joko niin rikottu tai sortuneet, ettei sisällä viitsinyt kuin piipahtaa. Autiotalon kauneutta ihailtiin ja kuvattiin ulkopuolelta.

Tässä Sarin ottamia kuvia, laittakaahan muutkin kuvianne tänne blogiin laitettavaksi. Kuvia löytyy myös KyKan Facebook-sivuilta.
Terkuin,
Sari











perjantai 8. elokuuta 2014

Perikotkalainen kuva

Vedokset:
1. Jukka Ahti "talvisäilössä".
2. Jukka Ahti "rysät".
3. Mika Horto "Mussalon satama".
4. Matti Pukki "puuvene".

Digikuvat:

1. Jukka Ahti "satama".

2. Matti Pukki "meripäivät".

3. Jukka Ahti "Ile Junnu Rempo".

4. Tuula Paju "ilta satamassa".

maanantai 4. elokuuta 2014

Kilpailuja

Liiton teemanäyttelyyn osallistuvat kuvat 22.8.2014 mennessä Foto PR:ään. Tietoja kisasta: http://www.sksl.fi/?p=3765

Sitten olisi tällainen kilpailu: http://www.iisalmenkameraseura.net/index.php?option=com_content&view=article&id=407&Itemid=154

perjantai 1. elokuuta 2014

Näyttely


Ripustin tänään näyttelyn Albertiin Kotkankadulle. Menkäähän katsomaan.
Antti