Kymen Kamerat ry

Kymen Kamerat ry

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kuvausmatkoja Eestiin

KAMERA-LEHDEN JA KAMERASEURA RY:N KUVAUSMATKAT VIROON 2011 -

SOPII ERITYISEN HYVIN KERHOLAISTEN YHTEISEKSI KESÄRETKEKSI!


Olemme järjestäneet jo usean vuoden ajan kuvausmatkoja Viron takamaille, sellaisiin paikkoihin joihin muuten ei tulisi lähdetyksi. Matkojen suosiosta kertoo se, että kaksi bussillista on tullut aina täyteen heti kun myynti on alkanut - kaikki aikaisemmin mukana olleet tulevat uudestaan.
Tämän vuoksi on nyt tarjolla kolmas kierros, ja osuu mukavasti helatorstain viikonloppuun, eli lomapäiviä ei tarvitse paljoa tuhlata.

Reissujen ainutkertainen luonne on muodostunut suureksi osaksi oppaamme Mikko Tiittasen ansiosta - hän on suomalainen pitkän linjan luontokuvaaja, joka on jo pitkään asunut Virossa. Vaimonsa Katrinin kanssa Mikko on etsinyt meitä varten parhaat tutustumiskohteet ja antoisimmat kuvakulmat. Ohjelmaa riittää neljäksi päiväksi aamusta yöhön, sekä luonto- että kulttuurikohteita.

Mikon ja Katrinin lisäksi ryhmästä huolehtii Kameraseuran edustaja. Tänä vuonna tehtävässä vuorottelevat seuran toiminnanjohtaja Liisa Söderlund ja Kameraseurojen Liiton puheenjohtaja Reino Havumäki.

Katso tarkemmat tiedot: http://www.kamera-lehti.fi/kuvausmatka-etela-viroon-ja-vortsjarvelle-2-5-6-2011/
ja täällä vähän kuviakin: http://kameraseura.fi/kameraklubi/Eestin_lukijamatkat_2011.pdf

1) 12. - 15.5.2011 (täynnä)
2) 19. - 22.5.2011 (vain muutama paikka jäljellä)
3) 2. - 5.6.2011 (reilusti tilaa, on myynnissä huhtikuun viimeiselle viikolle asti)
Hinta jaetussa kahden hengen huoneessa: 389 EUR/henkilö

Varaukset:
Saga Matkat Oy ma-pe klo 9-17
Puhelin: 020 155 6650
Sähköposti: myynti ät sagamatkat.fi

parhain terveisin

Reino Havumäki

Kameraseura ry / Suomen Kameraseurojen Liitto ry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti