Kymen Kamerat ry

Kymen Kamerat ry

tiistai 19. toukokuuta 2009

Sateenkaari 12.5.2009

Upea sateenkaari ilmestyi sadekuuron jälkeen taivaalle. Muutaman hätäisen räpsyn ehdin ottaa. Kuvasin ensin kotini ikkunasta, sitten ryntäsin ulos. Pian sateenkaari haihtui muistojen joukkoon.

T. Jukka Ahti

maanantai 11. toukokuuta 2009

Sateenkaari kuvausvinkki


Tuore sateenkaari 11.05.2009 n.klo. 21:00.
Sateenkaarta kuvatessa muistathan alivalottaa kuvaa n.-1 aukkoa, jotta värit näkyvät riittävän voimakkaina vaalealta taivaalta.
Muista pitää kiirettä.
Kaari näkyy yleensä vain pari minuuttia jos sitäkään.
Kuva on otettu Canon PS G7 digipokkarilla.
Pieni kylläisyyden ja kontrastin säätö PS:ssä.

Foto: Matti Pukki

lauantai 9. toukokuuta 2009

Käärmekuvausta














Vapun tienoilla kävimme ystäväni Jani Talvitien kanssa kuvaamassa käärmeitä. Kuvat ovat kahdelta eri kerralta 26.4 & 1.5. Aiemmin samoilla tienoilla on näkynyt paljon Kyitä, nyt ei ainuttakaan. Näimme jokusen Rantakäärmeen ja yhden Vaskitsan sekä Sisiliskon. Kaikki siis upeita ja täysin vaarattomia/myrkyttömiä veijareita. Parhaimmillaan 26.4 näimme kolme Rantakäärmettä "puuhailemassa" samassa läjässä. Samana päivänä meidät toivotti tervetulleiksi tuo kuvien Suruvaippa. Perhosia paikalla oli muutenkin runsaanlaisesti.

Kuvauskalustona oli minulla lainattu EOS450D + oma Sigma 180mm/3,5 Makro. Janilla EOS300D + 75-300mm/4-5,6 + Kenko loittosarja (FOTO PR:stä!). Valo oli molemmilla kerroilla hyvin kovaa (pilvetön taivas).

Vinkkejä matelijoiden kuvausta aikoville:
1.Etsi aukeita paikkoja metsänreunoilta ja etelänpuoleisia rinteitä.
2.Tarkkaile maastoa. Usein näet käärmeen vasta kun se pakenee.
3.Löydettyäsi kohteen aloita kuvaus ensin kauempaa ja määritä valotus.
4.Lähesty tuulen yläpuolelta. Käärmeen hajuaisti on hyvä.
5.Älä anna varjosi langeta kohteen päälle.
6.Laskeudu makuulle. Paras kuvakulma on kohteen korkeus tai jopa alaviistosta!
7.Jos ehdit jo pelästyttää kohteen niin odota kunnes se tulee takaisin.
8.Älä luovuta kyllä se tulee koska aurinko voittaa kylmän kivenkolon.
9.Olet niiden "tontilla" kunnioita luonnon rauhaa!
10.Yleensä vaaraa aiheutuu vain kantavista Kyynaaraista, jos sellaista "ahdistelee".
11.Opeta myös läheisiäsi & lapsiasi Käärmeiden elämästä. Ei niitä tarvitse eikä saa listiä! Suomi on petovihan "luvattu maa" tämä johtuu pääsääntöisesti ihmisten ennakkoluuloista ja tietämättömyydestä.

Matelijoiden kuvaus on erittäin haastava laji, jossa sitkeällä yrittämisellä
joskus pääsee kohtuullisiin tuloksiin.

- Matti Pukki

Kuva- ja Kameramessut 4.4.2009









04.04.2009 Kuva- ja Kameramessut Helsingin Wanhassa satamassa.

Messuille lähtijöitä kyseltiin sähköpostitse ja lopulta Kymenkameroita edustamaan lähtivät Matti Pukki & Eeva-Liisa Miettinen. Matkalla mukana oli myös Riku "Rodchenko" Halinen. Riku on Matin monivuotinen kurssilainen PRO-Mustavalko kursseilta ja innokas kuvaaja.

Matkaa taitoimme Eeva-Liisan Golffilla Rikun toimiessa kuskina (entisenä stadilaisena). Messuilla oli paljon mielenkiintoista nähtävää mutta kuvaaminen jäi vähälle "messuhumussa". Kävimme Markku Saihan luennolla RAW-kuvan työnkulusta ja Punkarin Pekka kertoi matkakuvauksesta. Tulipa siellä vähän tähtäiltyä Canon EF600mmF4L putkenkin läpi, joka vaikutti niin painavalle että jäi siksi ostamatta (n.9000€).

Tapasin vihdoin myös Manfrotto jalustojen toimittajan ja taas pääsimme kaupoille huippuluokan hiilikuitujalustoista, jotka kuuluvat nykyään FOTO PR:n valikoimaan.
Päivä kului nopeasti ja taas nähtiin ,että missä mennään valokuvausasioissa tällä hetkellä.

Kotimatkalla poikettiin Porvoon Amarilloon syömään mahat täyteen, jotta jaksoimme tehdä kotimatkaa.

Ensi vuonna isommalla porukalla uudestaan?

- Matti Pukki

torstai 7. toukokuuta 2009

Ajankohtaista

Hei kaikki!

Kesäkuussa olisi sitten se Porvoon retki. Siitä sovitaan tarkemmin seuraavassa kokouksessa joten saapukaa paikalle.

Valokuvakeskuksen superviikonloppu 15-16.5.
Seppo Saves luennoi 15.5. 18:00 alkaen ja Madventures ohjelman Riku Rantala lauantaina 16.5. 13:00 alkaen. Vapaa pääsy!

Finland digital circuit -näyttelyyn voi lähettää kuvia, infoa löytyy SKsL:n sivuilta.

Samoin uusi jäsenkirje on luettavissa osoitteessa http://www.sksl.fi/liitto/jasenkirjeet.html
T: Antti Hanski, Kymen Kamerat

maanantai 4. toukokuuta 2009